KORJAUS: Miesten seiskarugbyn SM ei jatku Oulu 7s:n merkeissä lauantaina

kuvan oikeudet: Drew Warwick-Smith



05 January 2022

KORJAUS: Kaksi joukkuetta on joutunut perumaan osallistumisensa, ja turnaus on jouduttu perumaan!

Miesten seiskarugby tekee paluun tulevana lauantaina Oulu 7s turnauksen merkeissä Heinäpään jalkapallohallissa. Turnaus on ensimmäinen osa miesten 7s SM-sarjan (2021-2022) pohjoislohkoa. Turnaukseen osallistuvat Tampere Rugby Club, Oulu Rugby Club sekä Kuopio Rugby Club. Jyväskylä Rugby Club ei pystynyt lopulta osallistumaan ensimmäiseen lohkon turnaukseen. Osallistuvat joukkueet pelaavat keskenään kaksinkertaisen ottelusarjan (4 ottelua/joukkue) ja ensimmäiseksi sijoittunut joukkue saa turnauksesta täydet pisteet kotiin. 
 
Osaturnauksista kerätään pisteitä, joiden perusteella määräytyy lopulta toukokuussa pelattavan finaaliturnauksen osallitujat. Pohjoislohkon voittaja pääsee automaattisesti finaaliturnaukseen, mutta muillakin on mahdollisuus vielä, jos päätyvät valtakunnallisesti top 6 joukkueen joukkoon osaturnausten päätteeksi.
 
Koronatilanteen ja niiden aiheuttamien rajoitusten vuoksi yleisöä ei valitettavasti voida päästää katsomaan turnausta. Turnaukseen osallistuvilla tulee kaikilla olla voimassa vuoden 2022 lisenssi sekä riittävä urheiluvakuutus, joka korvaa kilpailullisen rugbyn. 

oulu 7s_8_1_22_draft 2.pdf