Kiitos vuodesta 2022 Suomi-rugbyn parissa


31 December 2022

Poikkeusolojen helpottaessa pääsimme viettämään jo melko normaalia rugbyvuotta 2022. Talven/kevään seiskasarjat päästiin pelaamaan taas vihdoin ja jopa kokonainen 15-kausikin, vaikkakin vuodessa nähtiin ennätysmääriä peruttuja turnauksia ja pelejä. Kausi huipentui kuitenkin lopulta Turun finaalitapahtumaan ja positiivisena asiana vuodesta on jäänyt mieleen mm. finaalipäivänä järjestetyt junioripelit. Mieleenpainuvia asioita löytyy myös maajoukkuetoiminnan puolelta ja mm. Suomen hienoista voitoista XV-rugbyn kansainvälisissä kilpailuissa. 
 
Ennen kaikkea haluamme kiittää kaikkia pelaajia, valmentajia, tuomareita, kannattajia, vapaaehtoisia, muita taustajoukkoja ja sponsoreita, jotka mahdollistivat rugbyn pelaamiseen Suomessa. Rakkaan lajimme harrastaminen tai muulla tavoin mukana oleminen vaatii valtavia määriä tunteja, mikä on välillä pois muista tärkeistä asioista.
 
Omasta puolestani haluan lisäksi kiittää tänä vuonna SRL:n hallituksessa toimineita, hallitukseen ensi vuodelle lähteneitä sekä erityisesti toiminnanjohtajia Jaakkoa ja Anssia kuluneesta vuodesta ja kaikesta tuesta ja avusta. Kiitos myös seuroille, maajoukkueille, SRL:n vapaaehtoisille ja muille kumppaneille hyvin sujuneesta yhteistyöstä. 
 
Hyvää joulua ja rugbyntäyteistä vuotta 2023 SRL:n hallituksen puolesta toivottaen,
 
Jatta-Mari Harju